Corolla eFX -87 - Sähköautot - Nyt!
Onpa täällä hienoja projekteja ja rakennuskokemusta!
Sain nykyisen sähköisen työmatkakulkineeni rekisteriin 2013 marraskuussa ja nyt sillä on kertynyt 2300km ajokokemusta, joka on tehnyt minuun lähtemättömän positiivisen vaikutuksen.
Tämän konversion kertomus löytyy osoitteesta: corollaefx.blogspot.com
Uutta postattavaa tulee aiempaa harvemmin, koska autoa ei malta pitää poissa ajokunnosta.. Toisinaan on kuitenkin kokeiltava jotain että tekemällä oppiminen voi jatkua!
Piilota Corolla eFX -87 luonutOnnea leiman saaneelle sähköpelille. Sielläkin on näköjään huomattu talven vaikutus akkujen tehonluovutuskykyyn ja löydetty oikea suunta tilanteen korjaamiseksi. Asenne on muutenkin kohdallaan.
Satuitko muuten mittaamaan etäisyyttä vaihdelaatikon ja oikean puolen runkopalkin välillä? Katselin nimittäin joskus tuollaista corollaa aihioksi, mutta ei löytynyt hyväkuntoisia riittävän edukkaasti. Sitten sainkin ilmaisen, toisen merkkisen tosin, eikä kunnolla ollut enää niin väliä. Mutta oli juuri katsastettu sentään. Niin, se etäisyys kertoo muille vastaavaa koppaa katseleville, että mahtuuko suunniteltu moottori pituussuunnassa kyytiin ollenkaan. Halkaisijaltaan ei varmaan edes 9" moottori taida mahtua, veikkaan.
Piilota Re: Corolla eFX -87 luonutOnnittelut erityisesti akuston lämpöeristyksestä. Tuotahan eivät osaa tehdä edes isot autotehtaat. Jännää on myös että kun litiumakut ovat kylmemmät niin saman tehon saamiseen tarvitaan enemmän virtaa pienemmällä jännitteellä mikä taas pienentää ajomatkaa kun akuista ei lähdekään niin paljon Ah:ta. Ero on yllättävän iso.
Kabiinin lämmitykseen suosittelisin vaikka Webasto ThermoTop C:tä ja siihen noin 5L tankki. Auton oma lämmityssysteemi pelaa sellaisenaan, vain katkaisija Webastolle ja pieni paisuntasäiliö. Päästöt kovempina pakkaspäivinä noin 10g mutta koko vuoden ajalta ihan olemattomat. Jos haluat nostaa tuon mallisen Webaston vedenlämpötilaa niin ota yhteyttä. Saat kovillakin pakkasilla kuuman auton ajomatkan kärsimättä.
Kiitos!
Etäisyyttä vaihdelaatikon ja oikean runkopalkin välillä on n. 49cm. En päässyt helposti mittaamaan kuinka suuri moottori halkaisijaltaan mahtuisi, mutta päivitän sen tiedon kun seuraavan kerran käyn auton alla.
Kokemusta ei ole muista kuin tästä rungosta, mutta hyvin tämä mielestäni on soveltunut konversioaihioksi.
Kiitos lämmitysvinkistä! Webasto vaikuttaa varmalta ratkaisulta kylmän torjuntaan. Tälle talvelle en enää usko ehtiväni, mutta seuraavaa varten olen kyllä ajatellut sisälämmitystä parantaa.
Viimeksi muokattu 08 Feb 2014 18:52 luonut TKultanen Näytä lisää Piilota Re: Corolla eFX -87 luonut
(account deleted), 07 Feb 2014 08:40
Kiitti Toni!
Olen kahlannut blogisi linkkilistaa läpi ja sieltä tännekin löysin;) Myös blogistasi tuttu cycle analyst on alkanut kiehtoa niin että enpä taida käyttää aikaa oman Ah mittarin kehittämiseen vaikka niin aluksi ajattelinkin.
Piilota Re: Corolla eFX -87 luonutCycle Analyst on myös minulla toiminut hyvin moottoripyörässä ja näyttää toimivan autoprojektissanikin. Molemmilla kerroilla tilaus on myös tullut perille Kanadasta ilman ongelmia.
Piilota Re: Corolla eFX -87 luonutCycle Analyst ainakin moottoripyöräkäytössä on osoittautunut erinomaiseksi laitteeksi. Tuossa ajellessa en enää lainkaan vilkuillut moottoripyörän alkuperäisiin mittareihin kun seurasin nopeuttakin CA:sta. Taitaa vanha mittaristo joutanee kokonaan pois kun korvaan sen CA:lla ja parilla led-valolla (vilkkujen ja pitkien valojen indikaattorit).
eHonda Electric Motorcycle
electricfinn.wordpress.com
(account deleted), 10 Feb 2014 06:42