eC2 oli esillä Alihankinta 2010 messujen pääovella Tampereella - Sähköautot - Nyt!
Tredea oli järjestänyt eCorollalle mainion paalupaikan suoraan Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen pääsisäänkäynnin vierestä. Erkki "eKi" Leinosen vetämä eC2:n esittely sujui vauhdikkaasti ja rutiinilla. Kiinnostuneita kuulijoita ja ihmettelijöitä oli jatkuvina ryhminä auton ympärillä. Monet kävijöistä näkivät ja kokivat täyssähköisen auton ensimmäistä kertaa elämässään. Kommentit olivat tyyliin: "Ompa se hiljainen" ja "Kylläpä lähtee". Epäuskoisimpia väittelijöitä eKi vielä pyöräytti auton kyydissä renkaat vinkuen ympäri pihaa. Ainakin yhden "muilutettavan" tavaroita jouduttiin keräilemään ympäri kabiinia. Hauskaa oli myös seurata kävijöiden huolta eC2:n jatkuvasti päällä olevista ajovaloista. eKi rauhoitteli huolestuneimpia kertomalla että autossa on akkuja sen verran että valot saa olla päällä vaikka kaksi viikkoa.
Muutenkin Tredean messujärjestelyt ja -esittelyt olivat mielestäni enemmän kuin kohallaan. Tredean varsin suuri ja tyylikkäästi sisustettu pääständi oli heti A-hallin sisääntulossa. Tuttuina kasvoina bongasin osastolla ainakin Juha "Juissi" Pulkkilan, logistiikkajohtaja Jari Saarenpään Logierasta. Sekä tietysti tyylikkäät nuoret naiset Tampereen kaupunkikehitysryhmästä, ECO2 -hankkeesta ja Hermiasta.
Tredean ständin täkyinä olivat sähköskootteri sekä ennen kaikkea, parhaalla sisäpaikalla, Henry "Henkka" Palosen kesällä rekisteröity eCagiva!
Tuo Jari Saarenpään vetämä Tredean Logiera on koko Pirkanmaan huikea logistiikkakeskushanke, joka tuo kokonaan uutta ajattelua, ratkaisuja ja käytäntöjä nykyaikaiseen tavara- ja henkilöliikenteeseen. Hankkeen kolme painopistealuetta ovat vihreä kaupunkilogistiikka, vihreät yhdistetyt kuljetusväylät ja älykäs verkostologistiikka. Sähkö- sekä kaasukäyttöisillä ajoneuvoilla on konseptissa suuri rooli.