Kuningaskuluttajassa sähköautoista - Sähköautot - Nyt!
Torstaina 28.8. Yle TV1 klo 19:15 Kuningaskuluttajassa mm: "Ekologinen mittelö: uusi vai vanha auto? Kimppakyydissä ja sähköautoissa tulevaisuuden voima."
Timo_S
Jep, olipa surkea..
Piti olla "erityispitkä lähetys", mutta juttu kesti noin 20minsaa, ja jo ennestään nähty, ainakin tuo autokaupassa separointi.
Simo_T
Joo, eihän siinä ollut paljonkaan uutta meille joille ekologisempi liikkuminen on ollut tärkeätä jo entuudestaan. Mutta on hyvä että nämä asiat ovat esillä eri medioissa, sillä moni ei ole pahemmin vaivannut päätään aikaisemmin näillä asioilla ja voi nyt saada ideoita tai jonkinlaisen herätyksen näistä ohjelmista. Mitä sähköautoihin tulee, niin suurin osa ihmisistä taitaa olla aika pihalla. Vanhasen sähköauto-myönteisen lausunnon jälkeen oli esim. ruotsinkielisessä Radio X3M:ssä keskustelua aiheesta ja toimittajat olivat asiasta todella tietämättömiä. Heidän mielikuvansa sähköautoista oli juuri sitä "koppimopo"-osastoa. Onneksi joku kuulija valisti heitä Teslalla. Radio-ohjelma loppui harmillisesti juuri kun olin lähettänyt radiotoimitukselle sähköautot.fi -linkin :(
Sähköautoista on myös kirjoitettu lehdissä vähän hassuun/negatiiviseen sävyyn, tyyliin; "Vanhasen sähköauto" ja Priuksesta "Maanteiden kummajainen" (Porvoolaisessa ilmaisjakelulehdessä oli juttu Prius-taxista). Olisiko perinteinen bensa- tai dieselauto sitten "Maanteiden fossiili" :)
esimerkki (Hufvudstadsbladet) "Vanhasen sähköautosta": http://hbl.fi/text/helsingfors/2008/8/27/d17049.php
Muistan kun kymmenen vuotta sitten oli Hufvudstadsbladetissa aukeaman (tai melkein aukeaman) artikkeli EV1:stä. Olin täpinöissä - nytkö sähköautot lyövät itsensä läpi? Huokaus. Mutta nyt asia näyttää paremmalta!
Toivottavasti Vanhanen näyttää hyvää esimerkkiä ja hankkii itselleen sähköauton.
Viimeksi muokattu 29 Aug 2008 09:55 luonut BoB75 Näytä lisää