Takaisin

Sähköautoiluvuosi 2009 ja uusi vuosi 2010 - Sähköautot - Nyt!

Vuosi 2009 oli sähköautoilun käännekohta, jolloin kaikki autotehtaat kääntyivät sähköautojen tekoon, pääosin öljyhuipun tulon ja siitä johtuneiden USA:n Obaman hallituksen aloittamien tukiaisten ja politiikan vetämänä. Vuoden 2009 viimeisen päivän uutisen mukaan myös BMW luopui vetymoottoriautostaan ja siirtyi sähköautoon ja polttokennoihin. Kaikki autovalmistajat joko suoraan tai yhteistyöyritystensä kautta lähtivät sähköautojen tekoon. Samalla valmistajat aikaistivat sähköautojen massatuotanto-aikataulujaan useilla vuosilla vuosiin 2010-2012. Tyypillinen suunnitteilla oleva auto on sähkömoottorilla toimiva, mutta sähköntuottotapa vaihtelee akkujen (valtaosa), polttokennojen (BMW, Honda) ja agregaattorin (GM Chevrolet/Opel, Volvo) välillä.

Sarjatuotannon 2009 aloittivat lopulta vain Valmet ja Mitsubishi, jonka päämarkkinat olivat Japani (1400 autoa) ja UK (25 autoa). Mitsubishi iMiEV:ä kierrätettiin myös Suomessa näytillä, vaikka myynnissä se ei ollut.

Maailmalla sähköautoilua alettiin USA:n esimerkin mukaisesti tukea verohelpotuksilla, suoralla tuella ja etuisuuksilla. Suomessa yksityiset ja poliitikot puhuivat sähköautojen puolesta, mutta mitään konkreettista ei tapahtunut eikä asiaa edes esitelty hallitukselle kovista lupauksista ja mediajulkisuudesta huolimatta. Valmet päätti olla myymättä miniauto Th!nk:ä kotimaassa Suomalaisista juuristaan huolimatta juuri tuon kireän verotuksen takia.

Konversiopuolella Sähköautot-nyt yhteisömme sai vihdoin näytettyä open source-autonsa eCorollan, jolla ajettiin ensimmäisen kerran syksyllä 2009 ja sen jälkeen sen julkistuksessa. Katsastukseen asti autoa ei kuitenkaan saatu, pääosin rahojen loppumisen, varaosien saatavuuden ja tekijöiden vähyyden takia. Projektista saatiin kuitenkin paljon kokemusta seuraaviin konversioihin, uusia yksityisiä konversioprojekteja alkuun. Syntyi yksi konversiopaja, Tampereelle kehitystoimintaa sähköbusseista ja sähköautoasentajakoulutus käynnistyy Tampereella.

Suomen sähköautoilussa nettikeskustelu siirtyi selkeästi epäuskosta odotukseen. Hinnat alkoivat hiljalleen konkretisoitua 20-40Ke tasolle, käytännössä vuoden 2009 sähköauto oli n. kaksi kertaa kalliimpi kuin vastaava bensa-auto, syynä oli sarjatuotannon puuttuminen akustoissa. Tekniikassa mielenkiintoisimmaksi aiheeksi nousivat käytännön pakkaskestävyys, josta saatiin hieman kokemuksia mutta sangen vähän julkista tietoa. Ratkaisuksi pakkasiin pari valmistajaa on päätynyt akkujen lämmitykseen ja pari muuta agregaattiin.

Sähkön lataus kotona koettiin vapauttavaksi lähiliikenteessä, mutta rasitteeksi pitkille matkoille. Muutama pikalatauspaikka syntyi.

Suomessa sähkölla ajettiin yksityisten lisäksi, sähkölaitoksien testeissä ja vihreyttään korostavissa yrityksissä kuten Joensuun matalaenergiahotellissa. Suurimmaksi ongelmaksi koettiin sähköautojen saatavuus ja listahinnan puute.

Entä 2010 ?

Suurimpina kehityksen alla ovat nyt akustot ja auton sähkötekniikan integraatio. Sähkömoottoreista tehdään autokäyttöön sovitettuja versioita, osissa sähköautoja siirrytään napamoottoreihin. Akkutehtaita syntyy koko ajan yhä isompia lisää ja tekniikka kehittyy nopeasti. Samaan aikaan autojen sähkön kulutusta lasketaan jotta päästään pienempiin akkuihin ja moottoreihin ja nopeampiin latauksiin. Massatuotanto alkaa.

Suomalainen konversioiden pienyritystoiminta voimistuu, lisää toimijoita tulee alalle ja esimmäiset sähköautoasentajat valmistuvat.

Kansainvälisistä valmistajista vuoden 2010 massatuotantoon sähköautoja ovat luvanneet Kia, Chevrolet, Nissan, Suzuki, Citroen, Fiat, Chrysler ja Subaru. Suomeen näistä on luvattu lokakuussa Citroen C-Zero ja Peugeot iOn (sama auto kuin Mitsubishi iMiEV) sekä Chevrolet Volt.

Hyvää uutta vuotta itse kullekin, tulossa on sähköautoilun suhteen mielenkiintoinen vuosi!