Takaisin

Shift to e -sähköautoseminaari kirvoitti vilkkaan uutisviikon! - Sähköautot - Nyt!

eYaris Verso saattaa hyvinkin olla eräs elinkelpoisimmista yhteisökonsepteista. Porukkaa ja asiaa kasaan vaan, kyllä tiedotellaan ja jaellaan etiäpäin! Perustellaan tarvittaessa vaikka alasaittia.

Esittämäni Toyota eYaris Verso kansankonsepti ei ole mikään eCorollan kilpailija. Siitä ei ole piirustuksia, koska en ole sellaista projektia edes aloittanut. Kyseessä on oma ehdotus/idea-halvasta kansansähkiksestä. Enkä ole suunnittelemassa ryhtyväni sähköauton valmistajaksi, vaikka joku on saattanut niin luulla minun sähköautotaustani ja 33-vuoden kokemuksesta sähkökeskusten, DC- ja taajuusmuuttajien säätimien ( 1-22kW ) ja hakkurivirtalähteiden suunnittelusta ja rakentamisesta ja menestyksellisestä liiketoiminnasta omissa yrityksissäni. Enkä itse näe, että tällainen kaupallinen konversioliiketoiminta olisi mitenkään kannattavaa puuhaa laajemmin, koska itse en ainakaan maksaisi käytetystä konversiosähköautosta 35.000-40.000e. Oma käsitykseni on, että ainoastaan tällaisella avoimen yhteisön periaatteella on mahdollista saada aikaiseksi sellainen ev-KITTI ( rakennusarja ), joka käy autoon kuin autoon, sitten vasta sähköautojen vyöry alkaa.

Suuri osa sähköautokonversion kustannuksista ostettaessa valmis konversio, koostuu työkustannuksista. Se on se osuus, joka halutaan tehdä itse. Kun vielä osat, mm. akut, moottori ja säädin, voidaan ostaa yhteisostona ilman välikäsiä, säästetään melkoisesti. Kolmanneksi, konsepti pitää olla simppeli: alhainen akkujännite, esim. 96V, jolloin tarvitaan vain 30kpl BMS-valvontakorttia, eikä esim. 105kpl. Jos kortin hinta on 20e, niin suhde on 600/2100e, säästö heti 1500e!

Konsepti on seuraava:

Koppa: Yaris Verso: > 1999 - uudempi …………………………………………………….1500e >……….. Moottori/säädin: CURTIS AC50-01 KIT……………………………………………………..3300e ( AC-moottori / säädin ) Akut: 30 x TS-LFP 160Ah, 3,2V = 96V/15,3kW………………………………4050e ( ei yhteisosto, vaan 1x ) tai 30 x TS-LFP 200Ah, 3,2V = 96V/19,2kW………………………………5070e ( ei yhteisosto, vaan 1 x ) tai 2 x 8 x LP12/80Ah = 96V/15,3kW………………………………5904e ( ei yhteisosto, vaan 1 x ) BMS 30 x valvontakortti + CPU-kortti Laturi: 3,3kW DC/DC-muunnin 300W

Moottorin adapterilevy: 1kpl ( mootorin ja vaihteiston väliin )

Huomaa: TS -12V:n akut 30% kalliimpia, eikä niistä ole käyttökokemuksia, kuin CityStromer, eikä mittaustuloksia!

Huomaa: yhteisostoilla hinnoista putoaa varmasti melkoisesti, ainakin akkujen osalta!

Sähkökeskus tee-se-itse KITTI sisältää:

Laturi, moottorisäädin, DC/DC-muunnin, kontaktorit, releet, sulakkeet, jäähdytyspuhaltimet, jne. on asennettu yhteen metallikoteloon, josta akkukaapelit, moottorikaapeli ja muut johdot, mm. kaasupolkimen potikalle, johdotetaan ulos, ja joka on pultattavissa kiinni lähes mihin autoon tahansa. Kitti sisältää kaikki johtosarjat ja kaapelit. Kotelo muodostaa yhden Tukes/EMC-hyväksytyn komponentin, eikä KITTIn käyttäjän tarvitse itse enää näitä tarkastuksia teettää.

Akustosta voidaan tehdä KITTI samalla tapaa, joka voidaan pultata kiinni eYariksen ( tai jonkun muun vastaaavan )etupenkkien taakse.

Akusto tee-se-itse-KITTI sisältää:

-Akkukotelo, lämpöeristetty, termariohjattu lämpömatto pohjalla, termariohjattu ilmapuhallusjäähdytys -Akut 30kpl TS 3,2V ( tai 16kpl 12V ) -BMS-valvontakortti 30kpl ( tai 16kpl ) + CPU -Sulakkeet, muut

-Akuston kiinnikkeet

Siis: täydellinen ev-KITTI sisältää vain 4 osaa: moottori + adapterilevy + akusto-KITTI + sähkökeskus-KITTI, ja jonka jokainen tee-se-itse-MIES tai NAINEN ( ei poropeukaloille ) pulttaa itse kiinni!

KITTIin kuuluu myös täydelliset kytkentäkaaviot, osaluettelot, ja kokoonpano-ja käyttöohjeet!

Sitten tärkein: eCorolla-projektilla oli käytössä FORTUMin 30.000e kahisevaa. Uutta projektia ei ilman sponsoreita niin vaan perusteta, koska esim. pelkkä EMC-hyväksyntä Nemko´ssa maksaa n. 5000e ( kysyin ). Lisäksi tarvitaan TUKESin hyväksyntä, materiaalit ensimmäiseen protoon, jne.

Yllä olevasta voi helposti laskea, että valmiista eYaris-KITTIsta saisi yhteisostoilla ja tee-se-itse-systeemillä n. 10.000e:lla modernin ja kauniin eYariksen sisältäen myös aihion ( Yaris ). Ja ev-KITTI sopisi melkein mihin konversioon tahansa.

Mitä eCorollan piirustuksiin, tulee, ei niistä tässä konseptissa mitään hyötyä ole, koska jo eri komponentit ja pääjännite.

Itse jaksan täällä kannustaa yhteisöä ( joskus kritisoiden ) pelkästä harrastuksesta ja ammattitaustani johdosta ( yritykseni Semicontrol Oy, Power Conversion Oy, ja nyt vapaa taiteilija/harrastaja ), saada aikaan todellinen halpa ev-KITTI jokaiselle tee-se-itse-miehelle ja naiselle.

Tehkää tästä alasaitti!

Hannu Suomensyrjä