Takaisin

Teknistä dokumentaatiota - Sähköautot - Nyt!

Brusasta vielä sen verran että sitä kyllä harkittiin aluksi, mutta kuten huomaat, sen hinnat ovat huomattavasti kovemmat kuin valitun Azuren. Lisäksi vaikka monet mainostavat, niin harvalta löytyy toimivaa tavaraa hyllystä. Tarkoituksena on jatkossa tuoda eCorollan konversiota vieläkin edullisemmaksi, joten tuskin ainakaan Brusan nykyisellä hinnoittelulla se on realistinen konversioihimme.

On aivan eri asia ostaako yhden vai ison satsin moottoreita, joten Magna varmaan saa ihan eri hinnoilla moottoreita kuin me. Sitä paitsi sähkömoottoreita saa aivan hyvin muualtakin, lähinnä ongelmana on, että näitä sähköautojen moottoreita tehdään sen verran pieniä määriä että hinnat ovat kalliita. Kun massatuotanto pääsee vauhtiin, myös hinnat tippuvat ripeästi.

Nyt meillä on tavoitteena saada eCorolla liikkeelle ja testaukseen sillä kokoonpanolla mitä meillä on ja kaikki liikkumiseen tarvittava on nyt kasassa, lähinnä erilaisia johdotustöitä ja sijoitteluja on jäljellä. Kun kaikki toimii, mietitään seuraavia osia ja mahdollista yksinkertaistusta, mutta tuskin kalliimpia.