Takaisin

Ilmastonmuutos - Sähköautot - Nyt!

Olen tässä viime aikoina alkanut kiinnostumaan ilmastonmuutoksesta ja muutenkin kestävästä kehityksestä.

Kun lukee juttuja ja varsinkin mielipiteitä koskien ilmastonmuutosta törmää helposti kahteen leiriin. Heihin jotka kiven kovaan väittävät ihmisen aiheuttavan ilmastonmuutoksen ja toiseen ryhmään joka sanoo että ihmisellä ei ole mitään tai hyvin vähän tekemistä asian kanssa.

Vihaan ylipäätänsä keskusteluja jossa kaikki on mustavalkoista eikä muista sävyistä ole tietoakaan. Sama on kun lukee esmes. sähköautoista, toiset sanovat että sähköautot ovat parasta ikinä ja jopa liioittelevat ominaisuuksia ja unohtavat huonot puolet, toiset taas eivät meinaa koskea sähköautoon ennen kuin niillä pääse minimissään 1000km yhdellä latauksella.

Haluaisin tietää sähköautoilijoitten mielipiteet ja kannat ilmastonmuutoksesta ja keskustelusta ilmastonmuutoksesta, mielellään asiallisessa hengessä, muita mollammatta tai provosoimatta.

Oma mielipiteeni asiasta on että ihminen on suurelta osalta vaikuttanut ilmaston lämpiämiseen. Muutenkin tämänhetkinen tilanne on täysin kestämätön ja suorastaan hölmö. Ollaan totuttu siihen että halpaa energiaa saa maasta sen kun pumppaa ja sitä energiaa voi käyttää niin paljon kun haluaa. Eivät ihmiset enää tässä vaiheessa suuresti tule elintapojaan muuttamaan tai ainakin se tulee jäämään marginaaliseksi kun puhutaan ilmastonmuutoksen hidastamisesta tai pysäyttämisestä.

Sen takia onkin panostettava uusiutuviin energiamuotoihin ja erilaisiin tapoihin liikkua. Sähköauto on yksi erittäin varteen otettava ehdokas tällä saralla. Mutta vaikka sähköauto onkin mielestäni ”se” tulevaisuuden liikkumismuoto, ei pidä unohtaa biodieseleitä ja vetyautoja, vaikka niillä onkin mm. hyötysuhde heikkoutenaan. On tyhmää tehdä kahdesti samaa virhettä ja pistää kaikkea yhden kortin varaan, niinkuin öljyllä on tehty.

Kannatan myös ainakin periaatteessa ydinvoimaa. Se on mielestäni hyvä vaihtoehto lyhyellä aikavälillä lopettaa hiilen ja öljynpoltto kokonaan. Liikaa siihen ei saa investoida jotta ei käy niin että ei ole millään lailla kannattavaa rakentaa uusiutuvaa energiaa.

Osa ihmisistä on varmaan jo kyllästynytkin keskusteluun ilmastonmuutoksesta. Sitä kun tulee ovista ja ikkunoista, mutta siitä on mielestäni erittäin tärkeä puhua. Osa ihmisistä taas tietää ilmastonmuutoksesta mutta eivät tee asialle mitään, koska kokevat että eivät voi asiaan vaikuttaa yksinään. Sehän nyt on tietenkin hölmö tapa suhtautua asiaan.
Osa on taas sellaisia jotka tietävät myös ilmastonmuutoksesta, mutta heti kun tulee joku pienikin mahdollinen uutinen tai tieto että on mahdollista että ihminen ei olisi välttämättä vaikuttanut ilmastoon niin paljoa, siihen tarrataan kynsin ja hampain kiinni. Sillä puhdistetaan omatunto, annetaan itselle synninpäästö ja lupa olla tekemättä asialle mitään.

Vaikka joskus tultaisiin siihen lopputulokseen että ihminen ei olisi aiheuttanut ilmastonmuutosta on kumminkin pakko ja viisasta panostaa uusiin liikkumismuotoihin sekä uudistuvaan energiian. On tyhmää olla käyttämättä esim. ilmainen tuulienergia mitä meillä on vaikka kuinka paljon ja sen sijaan rahdata laivoilla toiselta puolelta maapalloa kivihiiltä. Sehän on sulaa hulluutta!

Tällainen puheenvuoro tällä kertaa.

Mielipiteitä, kommentteja keskustelua aiheesta!