Takaisin

Verokohtelu Fortumin sähkö Doblossa - Sähköautot - Nyt!

No hyvä! Luulinkin jo hetken, että olen ainut, joka näkee täällä siilinjärveläispojun hörökorvien läpi poliittiset valheet. Lisäksi minua auttaa se, että aikavanani ministerien lupauksiin riittää 70-luvulle saakka. Silloin olin päivittäin tekemisissä heidän kanssaan (autokuskina).
Vanhasen hallinto on ehtinyt ottaa jo niin monta eri kannanottoa sähköautoon, häkäkäyttömuutettuihin jälkeen 1987 malleihin ja kaksitahtisiin perämoottoreihin.

Aulis

Miten sähköautoja voi verottaa näin pöljästi? Onko Suomen valtio niin naimisissa öljyteollisuuden kanssa (Neste oil, öljytuonti Venäjältä?) että kulissien takana pitää kumminkin jarruttaa sähköautojen yleistymistä, vaikka niistä samalla puhutaan myönteisesti? Kyllähän tänne tuodaan paljon öljyä Venäjältä ja maidemme väliset hyvät kauppasuhteet ovat tärkeät, mutta kumminkin…onhan täällä sitten taas Fortum sekä sähkötuontia Venäjältä…

Ehkä Doblon tapauksessa on vain tapahtunut "moka"…tai Nesteen puolelta ollaan päästy kiusaamaan Fortumin sähköautohanketta…

Doblon veroton n. 50 000 euron hinta, jonka Fortum ilmoitti silloin kun auto ensi kertaa oli julkisuudessa, oli jo mielestäni aivan liikaa tällaisesta sähköautosta. Jos sähköautoissa olisi se 10% vero-osuus, niin varmaan saisimme vuoden-parin päästä Suomessa uusiakin sähköautoja n. 30 000 euron hintaan. Esim. Tata Indica tulee kuulemma maksamaan Norjassa (ja ilmeisesti myös Ruotsissa) saman verran kuin Prius sikäläisessä kaupassa; alle 300 000 kr ( = alle 30 000 e). Minulla on sellainen käsitys että Ruotsissa ei ole autojen myyntihinnoissa autoveroa, ainakin se taitaa puuttua ympäristöautojen kohdalla? Siitä oletin että sähköautot voisivat liikkua aika samoissa hinnoissa täälläkin (lisänä "vain" se meidän pienipäästöisten 10 % vero-osuus, eikä missään tapauksessa 40 %, niin kuin kävi Doblon kohdalla).

Onneksi on ainakin eCorolla jonka hinta tulee olemaan järkevien rajojen sisällä…

Ruotsissa on maanjusseilla ja heidän perheenjäsenillään kymmeniätuhansia "Sianpaska-Volvoja". Niistä ei makseta kiskuriveroa valtiolle. Sen kaasun sika-, broiler- ja maitotilalliset tekevät vielä valtion maksamilla laitteilla farmeillaan. Sitä biokaasua käytetään rakennuksien lämmityksissä ja paikallisissa pienlämpö/sähkölaitoksissa. Samoin heillä biopolttoaineista tehtävissä häkäautoissa on silkkihanskaverotus ja laaja valtion tukema tutkimusohjelmaverkosto uusiutuvista energioista kulkuvälineisiin.

Kaikki muu sonta sieltä kopioidaan meille, mutta nämä painetaan villaisella ja pekkaroidaan vaan Vuotoksen ja atomien kanssa.

Aulis

Minulle ei ihan auennut se, mikä tuon Doblon kanssa meni noin pahasti puihin.

Niin on ilmeisesti käynyt, että Tullin MARVO on vetänyt hihasta autolle suomalaiseksi kauppahinnaksi 90 000 e. Tuosta sitten lasketaan autovero ja elv, siis tässä tapauksessa pitäisi olla noin 11 000 euroa veroa. Mikä on tietysti aika vähän liki sadan tonnin autosta, mutta aika paljon Doblosta…

Tosin taitaa tuo Doblon realistinenkin Suomi-hinta olla yli 60 000 euroa, joten ei kai tuossa lopulta ole kuin muutaman tonnin veroerosta kyse. Ellei sitten Tulli tosiaan ole mennyt repimään jotain hassua 40 %:n veroa, jolloin ero onkin muutama kymppitonni… (Oliko tästä jotain tietoa jossain?)

Aulis:
No hyvä! Luulinkin jo hetken, että olen ainut, joka näkee täällä siilinjärveläispojun hörökorvien läpi poliittiset valheet. Lisäksi minua auttaa se, että aikavanani ministerien lupauksiin riittää 70-luvulle saakka. Silloin olin päivittäin tekemisissä heidän kanssaan (autokuskina).
Vanhasen hallinto on ehtinyt ottaa jo niin monta eri kannanottoa sähköautoon, häkäkäyttömuutettuihin jälkeen 1987 malleihin ja kaksitahtisiin perämoottoreihin.

->
Varmaankin osa on suurinpiirtein samalla ajatuskulmalla,osa taas jotain aivan muuta. Jotkut varoo liian kanssa näissä keskusteluissa kannanottoja tietyistä syistä. Jotenkin toivoisin että näille poliitikoillemme kehittyisi siellä eduskunnassa Jope ruonansuun kaltainen sivupersoona joka todellakin möläyttäisi esiin ne takimmaiset ajatukset. Ja sen tietämättömyyden perimmäisistä asioista.

Välilä nämä lausunnot menevät niin metsään että.. Kuten että lama kiertää suomen, eikä rantaudu tänne. Just. En ole jälkiviisas, mutta oli sekin nähtävissä että jos muualla maailmassa talous menee dominopalikojen tavoin kenolleen, sen on pakko rantautua myös suomeen. Tämä markkinatalous on yksi suuri oravanpyörä loppuviimeksi. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Vielä kun lainaan vaapaasti että kaikki suomen terveydenhoito pitäisi järjestää kuten *piip* kaupungissa on tehty.. Voi sanoa että että hymyministerimme ei tod. tiedä mistä puhuu. Retuperällä on siellä arvauskeskuksessa hoitojonosuunnitelmat, joo-o! Eläkeläinen:"kuolema korjaa nopeammin,ennen hoitoonpääsyä ellen saa lähetettä maakuntakeskukseen"
-Ja se ainut hyvä mitä pitää kissojen sekä koirien kanssa tästä etsiä on rahan max. säästö

No lipsu pahasti OT

Mutta samalla lailla sitä puhutaan sähköautojen kanssa. Kumiankkoja. Puheet ja teot ovat aivan eria asia. Mikä niillä poliitikoilla mättää kun on vielä avustajatkin asioita selvittelemässä tai tarvittaessa niitä aukkopaikkoja paikkaamassa. Mä olen sillä linjoilla että jos kerta jotakin luvataan, niin se pidetään ja ellei tiedetä asioista niin pitäisi pystyä se edes ITSELLE myöntämään, kun että vain peitellään nätein sanakääntein asianlaitoja. Ei näin.

Robert75:
Ehkä Doblon tapauksessa on vain tapahtunut "moka"…tai Nesteen puolelta ollaan päästy kiusaamaan Fortumin sähköautohanketta…

-> Tiedä häntä, mutta jos tulli vetää stetsonista sähkö Doblolle markkinamyyntihinnaksi 90.000euroa on se varsin sikamainen temppu. Ei kukaan ostaisi sitä lasipalatsista sillä hintaa vaikka kuinka auto olisi parrasvaloissa sekä automyyjät rasvattuja satuja puhuisivat.

Ei käy kaupaksi Matille ja Maijalle tuohon hintaan!

Joskus kyselin sitä yhtä, maahantuojan kautta suomeen tullutta sähkö berlingoa ja sijaintia. No se oli saaressa käytössä edelleen. Mutta paljonko siitä on mahdettu veroja maksaa tai stetsonista vedetty mahdolliseksi myyntihinaksi jos tulee toinenkin yksilö joskus ko. liikkeeseen myytäväksi. ??? Jäi arvoitukseksi. Eivät tuo enää toista suomeen, sanoivat.

Arpapeliä tämä autoilu ja verotus.

Tätä arpapeliä se käytetyn (ja yksittäiskappaleen) verotus on ollut aina. Tilanne on jopa pahempi jos on harvinainen auto ja veroprosentti vaikka 30%. Siinä alkaa olla verot aika isossa haarukassa. Uskomatota että tällainen laki voi olla olemassa vielä nykypäivänä. Ei mikään hinta ole epämääräisempi kuin käytetyn auton hinta. Ja siitä kuitenkin lasketaan veroja.

Laitetaanpa veikkaus mikä tulee eCorollan veroksi. Olisko myyntihinta vastaava kuin normaali Corollan eli n. 10000e, vai olisiko sittenkin Doblon luokkaa 90000e. Tai mitä tahansa tältä väliltä.

Entä kun verotetaan seuraava yksilö. Onko vero sama? Entä jos siinä onkin puolta pienemmät akut? Kai se hintaan vaikuttaa, kuinka paljon? Arvioidaanko akuille yleinen myyntihinta? Entä jos akut on käytettyjä, tuleeko alennusta?

Pakokaasu: "Tosin taitaa tuo Doblon realistinenkin Suomi-hinta olla yli 60 000 euroa, joten ei kai tuossa lopulta ole kuin muutaman tonnin veroerosta kyse. Ellei sitten Tulli tosiaan ole mennyt repimään jotain hassua 40 %:n veroa, jolloin ero onkin muutama kymppitonni… (Oliko tästä jotain tietoa jossain?)"

Ei ole minulla tietoa - se sähköautolle absurdi 40% vero sopi vain kuvioon jotta muodostuisi se 90 000 euron mastodonttihinta. En tiedä muitakaan veroja joilla hinta kipuaisi noin korkeaksi. Joku joka tietää näistä asioista paremmin (tai jaksaa käydä läpi lakitekstejä) saisi mielellään valaista…

Tuota, mikäli oikein ymmärsin 90 000 ei ollut hinta mitä kukaan maksoi mistään.
Jos oikein ymmärsin, 90 000 oli tullin heittämä laskennallinen verotusarvo, joka siis mätkäistiin sen (kai?) 50 000 euron päälle. Jos veroprosentti olisi tässä 10%, niin kokonaisumma tällöin:

50 000 + (90 000 * 0.1) = 59 000.

Pitkän harkinnan jälkeen laitoin tänään Tullin autoverotuksen johtajalle kirjeen joka käsittelee tuontiautojen verotusta silloin kun ne konvertoidaan. Jahka vastausta tulee, laitan tänne.

Otan asian esille myös 13.3. lukien Sähköautot Suomessa työryhmässä.
Tämähän on samaa luokkaa kuin käyttövoimavero.

Tuohon tulee kai vielä elvi alvi eli pari tonnia päälle. Halpaa on sähköautoilu suomessa.

Doblolle on vaikea löytää mistään päin maailmaa jälleenmyyntihintaa. Netistä löytyy Britanniasta putiikki, joka myy sitä verottomaan hintaan 44 000 puntaa. Tämän päivän punnan kurssilla tuo olisi noin 50 000, joka on hyvin linjassa Fortumin ilmoittaman verottoman hinnan kanssa. Takaisinlaskennalla jälleenmyyntihintalapuksi tulee alveineen likemmäs 70 000 euroa.

Toisaalta jos Tulli on laskenut hintaa englantilaisesta hinnasta, siihen tulee vähän valuuttakerrointa lisää, kun punnan alennustilan vuoksi autot ovat ylipäätään kovin halpoja Briteissä. Tämä taas ei ole linjassa Fortumin kertoman verottoman hinnan kanssa, mutta on mahdollinen syy tuolle parinkymmenen prosentin ylimääräiselle hinnalle.

Tuntuisi siis, että tuo 90 000 euroa on liikaa, mutta on se auton oikeakin hinta aika karmea.

Mitähän jos ryhtyisi oikein hurjaksi ja yrittäisi oikein laskea tuota…

sähkö-Doblo verottomana 50 000 e + 22 % alv = 64 102,60 e

10 % autovero 90 000 e verotusarvolla + 22 % elvi = 11 538,50 e

yhteensä 75 641 e

Tuohon pari tonnia kuluja sekaan ja myyjän kate päälle, niin saadaan se hinta jolla sähkö-Dobloa voisi markkinoida kuluttajalle.

75 641 e + 15 % kate = 88 989,40 e + toim. kulut

Juu, aika rajusti yläkanttiin oli tuo 90 000 euron markkina-arvo.

Mitähän jos ryhtyisi oikein hurjaksi ja yrittäisi oikein laskea tuota… sähkö-Doblo verottomana 50 000 e + 22 % alv = 64 102,60 e

Ryhdyit sitten tosi hurjaksi :)

Mutta jos oletetaan, että tuo Fortumin ostohinta on jälleenmyyjän katteineen antama hinta (joskin verottomana), niin sitten voidaan takaisinlaskennalla laskea jälleenmyyntihinta Suomessa.

Laskun teen uuden autoverolain (5/2009, tulee voimaan 1.4.2009) mukaan, koska siinä pääsee vähän helpommalla laskemisella. Ei sinänsä vaikuta tulokseen, mutta tuolla elvillä saa päänsä sekaisin. Lisäksi parin kuukauden kuluttua autokauppiaatkin näyttävät tuon veron erikseen.

Sähköauton jälleenmyyntihinta on x euroa. Tästä on autoveroa 0,122x euroa taulukon mukaan. Jäljelle jäävästä osuudesta (0,878x) on arvonlisäveroa se rapiat 18 % (0,158x) ja auton verotonta hintaa 0,720x.

Yksinkertaisella jakolaskulla saadaan, että jos sähköauton veroton jälleenmyyntihinta on y, sen verollinen jälleenmyyntihinta on y/0,720 = 1,390y. Doblon tapauksessa siis lukema on 69 476 e, joka jakautuu seuraavasti:

  • veroton hinta: 50 000 e
  • arvonlisävero (22%): 11 000 e
  • autovero (12,2% loppuhinnasta): 8 476 e

Ja siinä on Jarin kanssa helppo olla samaa mieltä, että jos tuo 50 000 e olikin maahantuojan hinta (eikä jälleenmyyjän hinta), niin sitten siihen saa laskea katteet päälle. Sen jälkeen tuo tullin 90 000 e on ikävää realiteettia.

Älkää paljastako valtion äärimmäisiä salaisuuksia tänne autoverosta! Aikoinaan toimme Impalan USA:sta Suomeen (aika oli ennen EU:ta). Se oli vähän ajettu, aavikkovaltiossa pidetty yksilö (ei suolavelliä pohjassa, ei jäätyneitä vesiä saumoissa, eikä muitakaan vaivoja). Näytti uudelta, vaikka vuosia olikin jo 18. Siihen iski silmänsä ake ja tulli, kuin olisivat saaneet pirun sisuksiinsa kaivertamaan. Silloin paljastui, että vahingossa annetut tullin laskentakaavat olivat suurinta salaisuutta. Aken kautta meitä pelotteli valtiovarainministeriön ylin johto "vakavista seuraamuksista" jos paljastamme, että autolle oli vedetty tulliarviohinta pelkästä kateudesta. Olisi noita kirjelmiä vielä tuolla joissakin mapissa allekirjoittajina ylijohtaja ja tulliyliakurikonna oli? Impala makasi varastossa talvipakkasessa ja pikkusieluiset ylijohtajat jauhoivat paskaa viikosta toiseen. Onneksi olivat Arizonassa auton pakatessaan ottaneet akut pois ja alavesiletkun auki. Ei jäätynyt mikään pilalle. Kesärenkaat menivät tyhjiksi ja jokainen arvaa, kuinka tubeless tykkää siitä. Tässä vaiheessa vetäydyin pois koko keikasta ja sain haukut kaverilta niskaani. Hankin kuitenkin Karpon kiinnostuksen kavereilleni avuksi. Lopulta Impalalle tulikin järkevä hinnoitteluperusta. Karpon ei tarvinnut käynnistää kameraansa ja mennä tullihallitukseen kyselemään viisaita tyhmiltä.

Ajat ovat muuttuneet, kun EU on käskenyt. Yhä on se mielivalta mahdollista. Voidaan hinnoittaa taivaaseen ja katsoa jaksaako ja haluaako asiakas valittaa. He tekevät mieluummin kolminkertaisen työn ja laskevat sitten valituksen jälkeen vielä kerran uudet arvot ja palauttelevat rahat ja laskuttavat vielä kerran uudelleen.

Vieläkin lyön vetoa siitä, että kun sähköautoja on teillämme yli tuhat, niille "kataiset" pamauttaa jonkin kuunvaloveron, ilmanvastusveron tai musanrenkaanveron.

Aulis

Atto J:
Laitetaanpa veikkaus mikä tulee eCorollan veroksi. Olisko myyntihinta vastaava kuin normaali Corollan eli n. 10000e, vai olisiko sittenkin Doblon luokkaa 90000e. Tai mitä tahansa tältä väliltä.

Entä kun verotetaan seuraava yksilö. Onko vero sama? Entä jos siinä onkin puolta pienemmät akut? Kai se hintaan vaikuttaa, kuinka paljon? Arvioidaanko akuille yleinen myyntihinta? Entä jos akut on käytettyjä, tuleeko alennusta?

-> Se mitä olen ymmärtänyt veronpeluu kiemuroista, niin lasipalatsit ovat tuoneet tietyllä sarjanumerolla verotetun karvalakkihopan tänne tullille ensin tarkasteluun ja se on verotettu jostakin arvosta. Seuraavaksi tuodaakin samalla numerosarjalla samaa koppaa mutta hupsista kone on nyt 3 litran V6 ja varustelu täydellinen. Mutta sen verotus arvo vastaa paperilla karvalakki mallia. Niimpä niin :)

Tässä kohtaa se tulos tehdään pikku tempulla. Rehellistä? En sanoisi niinkään. Suomessa on aika pieni sisärengaspiiri, joka tuo sekä verottaa autoja. Yllättäen samoja heppuja on pyöreän pöydän äärellä niin tuonnissa, kuin autoromutuksessa tai jossakin hinnanarvionti lautakunnassa. Extreme sisäsiittoinen joukkio kyseessä. Karpokin tästä joskus mainitsi.

-Joo, eCorollan veronmuodostusarvo voi olla mitä vain. Toivotaan kuitenkin, että verotuslaput ei vedä nahkaa kananlihalle.
Kai jollekin pitäisi kustantaa riehakas, eroottinen hiihtoviikonloppu lapin tunturimaisemissa täysihoidolla ???

Tätä se on ollut jo vakuutusyhtiöiden kolarikorjareille hetken aikaa. Se valtuutettu saa oikoa peltiä/runkoa suosituksin, joka maksaa parhaat matkat lappiin. Uskomatonta ? Ei toki..

Peukkuja silti eCorollalle.